Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikois teos. Teos kertoo päähenkilöstä nimeltä "Noria", siitä että hän on sukunsa viimeinen teemestari. Kirja ajoittuu kauas tulevaisuuteen pohjois-suomeen Uuden Quanin Skandinavian Unionissa, jossa kasvaa teepensaita ja koko muuuhun maailmaan, jossa ilmaston muutos on tehnyt tuhojaan ja meri valloittanut kokoaisia maita. Tuhoa pahensi suuri öljyonnettomuus, jonka takia suuria osia maailmasta tuhoutui tai niistä tuli asumiskyvyttömiä paikkoja, kuten ruotsi ja norja.
Noria on 18 vuotias tyttö jonka vanhemmat ovat kuolleet ja hän päätti jatkaa sukunsa mukana kulkevan teemestarin ammatin. Norian isä tietää riskeistä, mutta halusi näyttää tyttärelleen suurimman teemestareiden salaisuuden, joka on tunturien uumenissa oleva lähde jota hänen vanhemmat olivat monia vuosia vartioinut. Lähteen tietoisuus on vaarallista sillä siitä on kokoajan paheneva pula ja vesirikos on pahimpia rikoksia mitä on.
Norialla on lapsuuden ystävä Sanja, jonka kanssa Noria on jo pienestä pitäen tutkinut luolia ja maata jossa elävät, vaikka Norian äiti ei hyväksynytkään sitä. Norian otettua teemestarin ammatti vastaan Sanja auttaa Noria pitämään teemestareiden salaisuuden, mutta ajan myötä veden saanti vähenee ja ystävät ja sukulaiset alkavat kärsiä, jolloin Noria alkaa miettimään ansaitseeko teemestarit ainoastaan käyttöedun lähteeseen, mutta samalla miettii isänsä oppeja ja ohjeita.
Kirja painautuu myös suuresti veteen ja kuolemaan, jotka kulkevat käsikädessä ja aiheuttavat paljon tuskaa ja tuhoa. Ja tämän takia teemestarin ammatti on vaarallista koska teemestari ei ole mitään ilman teetä ja tee ei ole mitään ilman vettä.
Kirjassa on hienoja kappaleita jotka kertovat kuinka suuri tunneside ja tarveside ihmisillä on veteen ja kuinka ilman sitä ei selviä.
- Roope Kettunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti